Elokuun auringon lämmittämänä aamuna aloitin kolmen kuukauden sosionomiharjoitteluni INY:llä. Ensimmäisenä aamuna mielessäni ei ollut vielä minkään näköistä kuvaa, mitä ensimmäiseltä harjoittelultani odottaa. Ovella minut toivotettiin tervetulleeksi hymysuin, keittiöstä nenään leijaili kahvin tuoksu.
Harjoitteluni alkoi kielikahvilan parissa aiemmin aloittaneen sosionomiharjoittelijan siiven alla. Kielikahvila loppui syksyn edetessä ja koulujen alkaessa, tilalle tuli Suomenkielen kurssi kolmena päivänä viikossa. Alkuun itselle tuntui haastavalta puhua selkokieltä, puhe tuntui jäykältä ja epäluontevalta. Siihen tottui vähän huomaamatta. Huomasin, että on hyvä toteuttaa kommunikointia sekä selkokielellä, että puhekielellä soveltaen tilanteen mukaan. Sen oppii kunnolla vasta käytännössä, korva harjaantuu tunnistamaan mitä milloinkin tarvitaan. Harjoitteluni aikana pääsin näkemään laaja kirjo erilaisia ryhmiä, kursseja, yksilöohjausta, vierailuja ja vierailijoita toisista järjestöistä ja tahoista. Mielestäni oli mukavaa päästä harjoittelijana tutustumaan osallistujiin, jotka kursseilla vaihtelivat jonkin verran, tuttujakin kasvoja näkyi päivittäin. Harjoittelun edetessä oli ilo päästä todistamaan osallistujien kielitaidon kehittymistä, edistymistä opinnoissa, työllistymistä, ja uusien mahdollisuuksien löytymistä. Väilillä huomasimme yllättäviekin uusien ovien avautuneen.
Vaikeita hetkiä mahtui myös matkan varrelle. Haasteita tuli vastaan niin asiakkaille, henkilökunnalle, kuin itsellenikin. Niinä hetkinä ei jääty yksin, tuki ja apu oli lähellä, ja pieni järjestö pääsi näyttämään vahvuutensa. Pienemmän koon järjestön etuna on tutustumisen helppous, luontevuus ja aitous auttamisen halussa. INY:llä muodostuu yhteisö, jossa yhdenkin poissaolo huomataan, ja jokainen huomioidaan. Arvostan, miten paljon INY:llä kuunnellaan, rohkaistaan kokeilemaan itse, kurottamaan kohti omia tavoitteita, pohtimaan ja sanomaan omin sanoin. Apua sai tarvittaessa, mutta puolesta ei tehdä.
Harjoittelujaksoni INY:llä loppui marraskuussa kiittollisin, haikein, mutta tyytyväsin mielin. Opin hyvästä työotteesta ja tiimityöstä pieniä mutta tulevaisuuden kannalta merkittäviä asioita, mitä en olisi itsekseni pähkäilemällä keksinyt. Tärkeänä oppina pidän oman mielen ja olon kuuntelua, jossa koin kehityineeni huomattavasti harjoitteluni mittaan. Kiitokset INY:lle, asiakkaille, henkilökunnalle, ja vapaaehtoisille.
S, sosionomiharjoittelija, AMK